Yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitos, Koulutuksen tutkimuslaitos ja Kriittinen korkeakoulu
Jyväskylässä
tiistaina 17.9. 2019 klo 12-16 Jyväskylän yliopiston
Ruusupuisto-rakennuksen aulassa. Pienryhmien keskustelut pidetään
Ruusupuistossa 2 ja 3 kerroksissa.
Jatkamme
viime vuonna aloitettua seminaariperinnettä Jyväskylässä! Tällä
kertaa mietimme sitä, kuinka globaali uhka, vakava ekokriisi haastaa
kulttuurin perustekijöitä. Onko sivistymisellä ja viisaudella
väliä, kun talo palaa altamme? Vai ovatko ne kenties tekijöitä,
jotka mahdollistavat poispääsyn umpikujalta näyttävästä
tilanteesta? Tällaisia eksistentiaalisia eloonjäämisen kysymyksiä
kysytään muun muassa kahdessa tasokkaassa puheenvuorossa:
Veli-Matti Värri Tampereen yliopistosta ja Jenni Spännäri
Helsingin yliopistosta. Tilaisuudessa myös syvennetään ja
pohditaan puheenvuoroja pienryhmissä, joita vetävät sokraattisen
keskustelun ammattilaiset Anu Virtanen ja Leena Kakkori. Iltapäivän
kuluessa virkistäydymme lyhyillä qigong-liikuntatuokioilla.
PÄÄPUHUJAT
Jenni
Spännäri TT (Helsingin yliopisto): Myötätunto ekokriisissä:
avain vai ahdistuksen
lähde?
Ekokriisin
aikakausi tuo mukanaan ahdistusta ja tarvetta dramaattisillekin
ratkaisuille. Onko
myötätunto
vain ahdistuksen lisääjä, vai voiko juuri sen kautta löytyä
avaimia kriisissä
selviämiseen?
Mitä myötätunto oikeastaan onkaan, ja onko sen harjoittaminen
viisasta? Ja mitä
annettavaa
posthumanistisilla näkökulmilla voisi olla myötätunnolle
ekokriisin aikakaudella?
Professori
Veli-Matti Värri (Tampereen yliopisto): Kasvatus ekokriisin
aikakaudella –
ekologisen
viisauden näköaloja
Puheenvuoro
perustuu viime vuonna julkaisemaansa kirjaan Kasvatus ekokriisin
aikakaudella
(Vastapaino,
2. painos 2019). Kirja on filosofinen ja erityisesti
kasvatusfilosofinen puheenvuoro
maailman
tilasta ja kasvatuksen mahdollisuuksista luoda viisaan ja kestävän
elämänmuodon
perusteita.
Ekologisesti kriisiytyneessä maailmantilanteessamme on välttämätöntä
arvioida
kriittisesti,
luontosuhteen näkökulmasta, eri kasvatusinstituutioiden
itseymmärrystä,
tehtävänmääritystä
ja ontologisia sitoumuksia oman aikamme tärkeimpien haasteiden ja
viheliäisimpien
ongelmien valossa. Millä tavoin kasvatusyhteisöt ottavat
lähtökohdissaan
huomioon
aikamme ekokriisin ja pyrkivät vallitsevan tuhoisan elämänmuodon
ylittämiseen?
Puheenvuorossa
ruoditaan kriittisesti kasvatus- ja opetusjärjestelmän taustalla
olevaa
perusrakennetta,
jonka mukaan ylenmääräinen kollektiivisesti ylläpidetty,
hedonistinen halu ja
ylikulutus
ohjaavat elämäämme. Lopuksi pohditaan, miten tällainen rakenne
voidaan purkaa ja
löytää
viisaampi suhde luontoon ja kasvatukseen.
********************************
Ohjelma:
12:00
Aloitussanat
12:05
Puheenvuoro Jenni Spännäri (45min + 15min keskustelu)
ja
kirjaesittely Timo Jantuselta, Basam books
13:00
Puheenvuoro Veli-Matti Värri (45min + 15 keskustelu)
14:00
Kahvitauko (15min)
14:15
Pienryhmäkeskustelut 1 ja 2 (kesto 45min)
15:00
Pienryhmäkeskustelut 1 ja 2 (kesto 45min)
15:45
Loppusanat
16:00
Tapahtuma päättyy
Tilaisuus
on ilmainen kaikille! Ei ennakkoilmoittautumista!
Lisää
tietoa: http://jyvaskyla.kriittinenkorkeakoulu.fi/
Yhteys:
jyvaskyla@kriittinenkorkeakoulu.fi
Yhteistyökumppanit:
Jyväskylän
yliopiston Opettajankoulutuslaitos (OKL) -
https://www.jyu.fi/edupsy/fi/laitokset/okl
Koulutuksen
tutkimuslaitos (KTL) - https://ktl.jyu.fi/fi