 |
| (Kuva Pxhere.com CC0 Public Domain) |
Viisaudesta – antiikin filosofisen keskustelun näkökulmia
Platonin (427-347 eaa.) dialogeissa ’filosofia’ (kr. filosofia), viisauden rakastaminen, vakiinnutti merkityksensä teknisenä terminä. Rakkauden kohdetta, viisautta, ei kuitenkaan Platonin teoksissa määritellä. Myös rakkaudesta Platon käyttää eri nimityksiä (filia, erôs), eikä näistä kumpikaan vastaa kovinkaan hyvin nykypäivän romanttiseen parisuhteeseen ankkuroituvaa rakkauskäsitystä. Platonin Pidot-dialogissa puhutaan palavasta halusta, erôs, ja sen yhtenä olennaisena osatekijänä on puute. Haluamme palavasti sitä, mitä meillä ei ole. Sokrateen hahmo, omaa tietämättömyyttään korostava ja jatkuvasti kyselevä, paljain jaloin ateenalaisten keskuudessa liikkuva hahmo tuleekin tätä kautta viisauden rakastajan arkkityypiksi. Juuri hän on todellinen viisauden rakastaja, koska hänellä ei viisautta ole – hänen omien, osin vaikeatulkintaisten sanojensa mukaan.
Platonin teoksissa viisaus on siis Sokrateen hahmon kautta eräänlainen intohimon hämärä kohde; se, mitä Sokrates-hahmo haluaa mutta joka usein dialogeissa jää saavuttamatta. Platonin kuuluisin oppilas Aristoteles (384-322 eaa.) sen sijaan määrittelee viisauden tieteelliseksi tiedoksi (epistêmê) yhdessä sen tiedon kanssa, joka koskee tieteen lähtökohtia. Aristoteles kuitenkin korostaa, että inhimilliset asiat eivät voi olla viisauden kohteena; muuten hänen mukaansa ihmisen tulisi olla maailmankaikkeuden korkein olento, ja tämä on hänen mukaansa absurdi ajatus. Viisauden kohteena onkin hänen mukaansa oltava ”luonnostaan kaikkein arvokkaimmat asiat” (Nikomakhoksen etiikka X 7). Samoin viisaiksi kutsutaan ihmisiä, jotka tietävät jotain tällaisista asioista mutta eivät ymmärrä omaa etuaan. Heillä on tietoa ”merkittävistä, hämmästyttävistä, vaikeista ja jumalallisista, mutta samalla hyödyttömistä asioita, koska he eivät etsi inhimillistä hyvää” (sama). Tällaisia ovat esimerkiksi taivaankappaleiden liikkeet ja metafysiikka. Niitä koskeva tieto on korkeinta juuri siksi, että sen arvo ei määräydy suhteessa hyötyyn vaan niitä koskeva tieto on itseisarvoista.
Inhimillisen tiedon kannalta olennaista viisautta (jota siis Aristoteles ei kutsu nimellä sofia, ’viisaus’) sen sijaan tarjoaa käytännöllinen järki (fronêsis). Koska Aristoteleen samoin kuin muidenkin antiikin filosofikoulujen mukaan yleispätevien ja samalla tilanteiden erityispiirteet huomioonottavien yleisten moraalisääntöjen antaminen on mahdotonta, ihmisen on tärkeää kultivoida omaa arvostelukykyään. Sääntöjen pohjalta toimimisen mahdottomuutta kuvaa Platonin Valtion I kirjassa esimerkki, jota tarkastellaan teoksen ensimmäisen oikeudenmukaisuuden määritelmäehdotuksen yhteydessä. Määritelmäehdotus on, että oikeudenmukaista on palauttaa lainaamansa tavarat tai hyödykkeet niiden oikeille omistajille. Vaikka tämä saattaisi päältäpäin näyttää hyvältä toimintaohjeelta, ei se kuitenkaan johda oikeisiin tekoihin kaikissa tilanteissa. Vastaesimerkissä Sokrates on lainannut ystävältään aseet sotaretkeä varten. Määritelmäehdotus edellyttäisi häntä palauttamaan ne ystävälle sotaretken jälkeen, mutta ystävä on kuitenkin sodan aikana tullut hulluksi, ja aseet hänen hallussaan koituisivat vaaraksi hänelle itselleen ja muille. Jokaisen toimijan on siis kaikissa tilanteissa itse harkittava, miten tulee toimia: mitä periaatteita seurata, mitä hyveitä toteuttaa ja miten reagoida.
Aristoteleen hahmottelema käytännöllinen järki koskee juuri näitä kysymyksiä: Miten, missä määrässä ja mitä periaatteita noudattaen tulee toimia? Sen tehtävänä on myös arvioida omia tunnereaktioita tilanteen erityispiirteet huomioon ottaen. Kuinka paljon on kohtuullista suuttua, kun ystävä on valehdellut peittääkseen nolon erehdyksensä? Kuinka suuria riskejä rohkeus vaatii ottamaan vaarallisessa tilanteessa? Inhimillisen viisauden saavuttamiseksi jokaisen on itse kehitettävä kykyään tunnistaa oikea toimintatapa ja luoda tilanneherkkä arvio siitä, miten vahva tunnereaktio vastaa tapahtuneen vakavuutta.
Miira Tuominen, Filosofian professori, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto
Kriittisen korkeakoulun Yhteisöllinen viisaus-juhlaseminaari, yhteistyössä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen ja Koulutuksen tutkimuslaitoksen kanssa. Jyväskylän yliopisto, 28.9.2018
