tiistai 16. huhtikuuta 2019

Viisaus vaeltaa - Kriittisen korkeakoulun 50-vuotisjuhlaseminaarin satoa 9/2018: prof. Miira Tuominen

(Kuva Pxhere.com CC0 Public Domain)

Viisaudesta – antiikin filosofisen keskustelun näkökulmia

Platonin (427-347 eaa.) dialogeissa ’filosofia’ (kr. filosofia), viisauden rakastaminen, vakiinnutti merkityksensä teknisenä terminä. Rakkauden kohdetta, viisautta, ei kuitenkaan Platonin teoksissa määritellä. Myös rakkaudesta Platon käyttää eri nimityksiä (filia, erôs), eikä näistä kumpikaan vastaa kovinkaan hyvin nykypäivän romanttiseen parisuhteeseen ankkuroituvaa rakkauskäsitystä. Platonin Pidot-dialogissa puhutaan palavasta halusta, erôs, ja sen yhtenä olennaisena osatekijänä on puute. Haluamme palavasti sitä, mitä meillä ei ole. Sokrateen hahmo, omaa tietämättömyyttään korostava ja jatkuvasti kyselevä, paljain jaloin ateenalaisten keskuudessa liikkuva hahmo tuleekin tätä kautta viisauden rakastajan arkkityypiksi. Juuri hän on todellinen viisauden rakastaja, koska hänellä ei viisautta ole – hänen omien, osin vaikeatulkintaisten sanojensa mukaan.

Platonin teoksissa viisaus on siis Sokrateen hahmon kautta eräänlainen intohimon hämärä kohde; se, mitä Sokrates-hahmo haluaa mutta joka usein dialogeissa jää saavuttamatta. Platonin kuuluisin oppilas Aristoteles (384-322 eaa.) sen sijaan määrittelee viisauden tieteelliseksi tiedoksi (epistêmê) yhdessä sen tiedon kanssa, joka koskee tieteen lähtökohtia. Aristoteles kuitenkin korostaa, että inhimilliset asiat eivät voi olla viisauden kohteena; muuten hänen mukaansa ihmisen tulisi olla maailmankaikkeuden korkein olento, ja tämä on hänen mukaansa absurdi ajatus. Viisauden kohteena onkin hänen mukaansa oltava ”luonnostaan kaikkein arvokkaimmat asiat” (Nikomakhoksen etiikka X 7). Samoin viisaiksi kutsutaan ihmisiä, jotka tietävät jotain tällaisista asioista mutta eivät ymmärrä omaa etuaan. Heillä on tietoa ”merkittävistä, hämmästyttävistä, vaikeista ja jumalallisista, mutta samalla hyödyttömistä asioita, koska he eivät etsi inhimillistä hyvää” (sama). Tällaisia ovat esimerkiksi taivaankappaleiden liikkeet ja metafysiikka. Niitä koskeva tieto on korkeinta juuri siksi, että sen arvo ei määräydy suhteessa hyötyyn vaan niitä koskeva tieto on itseisarvoista.

Inhimillisen tiedon kannalta olennaista viisautta (jota siis Aristoteles ei kutsu nimellä sofia, ’viisaus’) sen sijaan tarjoaa käytännöllinen järki (fronêsis). Koska Aristoteleen samoin kuin muidenkin antiikin filosofikoulujen mukaan yleispätevien ja samalla tilanteiden erityispiirteet huomioonottavien yleisten moraalisääntöjen antaminen on mahdotonta, ihmisen on tärkeää kultivoida omaa arvostelukykyään. Sääntöjen pohjalta toimimisen mahdottomuutta kuvaa Platonin Valtion I kirjassa esimerkki, jota tarkastellaan teoksen ensimmäisen oikeudenmukaisuuden määritelmäehdotuksen yhteydessä. Määritelmäehdotus on, että oikeudenmukaista on palauttaa lainaamansa tavarat tai hyödykkeet niiden oikeille omistajille. Vaikka tämä saattaisi päältäpäin näyttää hyvältä toimintaohjeelta, ei se kuitenkaan johda oikeisiin tekoihin kaikissa tilanteissa. Vastaesimerkissä Sokrates on lainannut ystävältään aseet sotaretkeä varten. Määritelmäehdotus edellyttäisi häntä palauttamaan ne ystävälle sotaretken jälkeen, mutta ystävä on kuitenkin sodan aikana tullut hulluksi, ja aseet hänen hallussaan koituisivat vaaraksi hänelle itselleen ja muille. Jokaisen toimijan on siis kaikissa tilanteissa itse harkittava, miten tulee toimia: mitä periaatteita seurata, mitä hyveitä toteuttaa ja miten reagoida.

Aristoteleen hahmottelema käytännöllinen järki koskee juuri näitä kysymyksiä: Miten, missä määrässä ja mitä periaatteita noudattaen tulee toimia? Sen tehtävänä on myös arvioida omia tunnereaktioita tilanteen erityispiirteet huomioon ottaen. Kuinka paljon on kohtuullista suuttua, kun ystävä on valehdellut peittääkseen nolon erehdyksensä? Kuinka suuria riskejä rohkeus vaatii ottamaan vaarallisessa tilanteessa? Inhimillisen viisauden saavuttamiseksi jokaisen on itse kehitettävä kykyään tunnistaa oikea toimintatapa ja luoda tilanneherkkä arvio siitä, miten vahva tunnereaktio vastaa tapahtuneen vakavuutta.

Miira Tuominen, Filosofian professori, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

Kriittisen korkeakoulun Yhteisöllinen viisaus-juhlaseminaari, yhteistyössä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen ja Koulutuksen tutkimuslaitoksen kanssa. Jyväskylän yliopisto, 28.9.2018

torstai 11. huhtikuuta 2019

Viisaus vaeltaa - Kriittisen korkeakoulun 50-vuotisjuhlaseminaarin satoa 9/2018: Itsetuntemuksesta ja eettisyydestä –kokemuksellisia mietteitä viisaudesta (Eeva K. Kallio)

Eläkkeelle jäämässä olevani työkaverini lausui mieleeni jääneet sanat lähtiäiskahvilla: jokainen puhuu aina pohjimmaltaan itsestään. Väite on mielenkiintoinen täyden elämäntyön yliopistossa tehneen sanomaksi. Toinen väite, joka on jäänyt mieleeni, on se, kun erään opinnäytetyöni ohjaaja, viisas nainen, sanoi minulle painokkaasti: ihminen kyllä tietää aina hiljaisesti omallatunnollaan, kun on tehnyt väärin (vaikka sitä ei julkisesti tunnustaisikaan).

Nykyisessä viisaustutkimuksessa eräs tutkimuslinja väittää, että syvällinen itsetuntemus on eräs viisauden osatekijä (Bangen, Meeks & Jeste, 2013)[1]. Samoin eettisyys on ehkä yksi olennaisimmista (Kallio, 2018). Psykologinen itsetuntemus – tie viisauteen? Jos näin on, millä tavoin ja kuinka tällaista tietämystä voi hankkia? Voiko sitä opettaa, ja kuinka? Jos itsetuntemusta tulisi olla enemmän, miksi sen opettamiseen ei voisi käyttää enemmän resursseja – kotona, koulussa, työelämässä? Itsetuntemus – mitä se on? Yksi tie voi olla psykologinen itsetuntemus. Onko se ainoa tie? Vai monta? Kuinka syvälle voimme tässä mennä vai tulevatko rajat vastaan?

Eettisyys ja moraali eivät ole nekään helppoja kysymyksiä. Hankalaa, sillä luulen, että meistä jokainen tiedostaa omien motiiviensa ajoittaisen kyseenalaisuuden. Näillä käsitteillä on varsin kielteinen kaiku, ehkäpä siksi että emme halua tulla syyllistetyiksi tai emme halua katsoa itseämme syvälle. Ilmiöitä kuitenkin tutkitaan esimerkiksi kehityspsykologiassa ilman minkäänlaisia uskonnollisia tai henkisiä mielleyhtymiä. Korkeimpaa tasoa [2] ei kuitenkaan juurikaan ole empiirisesti havaittu (Juujärvi & Helkama, teoksessa Kallio 2019). Onko eettisten hyveiden tavoittelukin ainoastaan tuulentupia ja pelkkää idealismia?

Haluammeko nähdä omat pimeät puolemme ja haluammeko toimia aina eettisesti? Ja: onko se edes mahdollista. Palatakseni alkuun, päädymmekö samaan lopputulokseen kuin eläköityvä kollegani: jokainen puhuu pohjimmiltaan aina itsestään, tai, kuten opinnäytetyöni ohjaaja sanoi: jokainen tietää omallatunnollaan tehdessään pahaa.

Jätän nämä kysymykset avoimiksi, pohdittavaksi ja keskusteltaviksi.

[1] ”Commonly cited subcomponents of wisdom included knowledge of life….. self-understanding….and …” (Bangen et al. 2013)
[2] Juujärvi 2016, Kohlberg, taso 6: (i)Sosiomoraalinen perspektiivi Moraalisen näkökulman perspektiivi, josta sosiaaliset sopimukset juontuvat. Näkökulman mukaan jokainen rationaalinen yksilö ymmärtää moraalin luonteen tai sen, että ihmiset ovat päämääriä itsessään ja heitä tulee kohdella sellaisina. (ii)Mikä on oikein? Lait ja sosiaaliset sopimukset ovat yleensä päteviä, koska ne perustuvat moraaliperiaatteisiin. Kun lait rikkovat näitä periaatteita, on oikein toimia periaatteen mukaan. Moraaliperiaatteet ovat yleispäteviä oikeudenmukaisuuden periaatteita, kuten ihmisten oikeuksien tasa-arvo ja ihmisarvon kunnioittaminen.


LÄHTEET

Bangen, K. J., Meeks, T. W., & Jeste, D. V. (2013). Defining and assessing wisdom: A review of the literature. The American Journal of Geriatric Psychiatry, 21(12), 1254-1266.

Juujärvi, S. (2016) Oikeudenmukaisuus ja huolenpito aikuisuuden moraaliajattelussa. Teoksessa E.Kallio (toim.) Ajattelun kehitys aikuisuudessa. Kohti moninäkökulmaisuutta. Suomen Kasvatustieteellisen Seuran julkaisuja 71.

Kallio,E.(2019, manuscript). Development of adult cognition. Viewpoints from psychology, education and human resources. To be published, Routledge.

********************************************************************
Kriittisen korkeakoulun Yhteisöllinen viisaus-juhlaseminaari, yhteistyössä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen ja Koulutuksen tutkimuslaitoksen kanssa. Jyväskylän yliopisto, 28.9.2018

Eeva K. Kallio, Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos (erikoistutkija), Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta (dosentti); Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta (dosentti)

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Filocafé: Eletty luonto


Mitä ovat keholliset kokemukset, joissa kokija on ikään kuin sisällä jossakin luonnontilassa ja maisema on osa häntä itseään: kun hän kulkee sateella metsässä, tai kylmässä tuulessa tunturilla, tai on asettautunut nuotiolle yöksi.

Mikä on eletyn luonnon merkitys silloin kun halutaan suojella luontoa, kun luontoa ei pidetä vain välineenä.


Filocafé on kohtauspaikka erilaisille ihmisille ja näkökulmille. Tarkoituksena on vaihtaa kahvi- tai teekupin ääressä ajatuksia ja luoda syvempää ymmärrystä aiheesta.

Keskustelun alustaa yliopisto-opettaja YTL Petri Kuhmonen

=============================================

EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISTA, VAPAA PÄÄSY. Keskusteluja vetää, YTT Leena Kakkori.

Osta kuppi kuumaa ja pientä purtavaa ja antaudu keskustelulle!

Missä: Ravintola Sauma (Vapaudenkatu 57, Jyväskylä) https://ravintolasauma.fi/

Milloin: 9.4. klo 18.00–20.00

Yhteystiedot: jyvaskyla@kriittinenkorkeakoulu.fi

Kiitämme ravintola Saumaa tilojen tarjoamisesta!

http://jyvaskyla.kriittinenkorkeakoulu.fi

http://www.kriittinenkorkeakoulu.fi