27.9.2021 Filocafé: Filosofinen ihmistutkimus


Ajankohta: 27.9. klo 18 -20

Jyväskylän filosofisen perinteen yksi kulmakivistä on ollut filosofinen ihmistutkimus. Osaltaan samasta lähteestä juontuu myös Kriittisen korkeakoulun olemassaolo. Molemmissa näkyvät Reijo Wileniuksen kädenjälki, sillä hän toimi Jyväskylän yliopiston filosofian professorina ja filosofian laitoksen johtajana 1970-luvun alusta 1990-luvun alkuun ja oli Kriittisen korkeakoulun perustaja. Jyväskylän lisäksi suomessa oli 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikana yleisesti filosofiseen ihmistutkimukseen keskittyneitä filosofeja kuten Eino Kaila, J. E. Salomaa ja Erik Ahlman, joista jälkimmäinen on myös toiminut professorina Jyväskylän yliopistossa.
 
Filosofinen ihmistutkimus kantaa toisaalta laajemmalle kuin Wileniuksen ja hänen edeltäjiensä käsittelemiin aihepiireihin. Kiinnostus ihmistutkimukseen filosofista tutkimusta ohjaavana aiheena on historian saatossa virinnyt itsekseen useaan otteeseen. Näistä kerroista vaikuttavimpia ovat olleet erityisesti 1700-luvun ranskalaisten filosofien “ihmistiede” (science de l’homme) sekä Immanuel Kantin “antropologia” (Anthropologie).
 
Alustuksessaan filosofian väitöskirjatutkija Lauri Myllymaa käy läpi filosofisen ihmistutkimuksen historiaa ja tarjoaa keskustelulle periaatteita filosofisen ihmistutkimuksen luonteesta.

Filocafé:seen voit osallistua lataamalla Zoom-ohjelman täältä: https://zoom.us/
Voit liittyä tapahtumaan ja keskusteluun ilmoitettuna aikana tästä linkistä: https://zoom.us/j/94210538708
Klikattuasi linkkiä odota että tilaisuuden pitäjä päästää sinut mukaan keskusteluun.

Filocafé on kohtauspaikka erilaisille ihmisille ja näkökulmille. Tarkoituksena on vaihtaa kahvi- tai teekupin ääressä ajatuksia ja luoda syvempää ymmärrystä aiheesta.

Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille kiinnostuneille!

Tapahtuman järjestää Jyväskylän Kriittinen Korkeakoulu
jyvaskyla@kriittinenkorkeakoulu.fi
http://jyvaskyla.kriittinenkorkeakoulu.fi/