Oriveden filosofiapäivät II: Tieteestä ja hyvästä elämästä

 


Torstaina 14.10.21
kello 18
Webinaari pidetään Zoomissa. Pääset tilaisuuteen tästä linkistä ilmoitettuna aikana:

https://zoom.us/j/98764517521

Webinaari on ilmainen ja kaikille avoin!

Kriittinen korkeakoulu ry järjestää toisen filosofisen webinaarin, Oriveden filosofiapäivät II, otsikolla Tieteestä ja hyvästä elämästä. Seminaari pidetään webinaarina toistamiseen pandemiasta johtuen.

Tiede on kulttuurimme yksi merkittävimmistä saavutuksista, joka muokkaa ja määrittelee
maailmankuvaamme ja jokapäiväistä elämäämme. Toisaalta voimme olla varmoja siitä, että kivi putoaa Newtonin lakien mukaisesti aina maahan, kun sen käsistämme irroitamme (ellei mitään yllättävää  tapahdu). Samalla joudumme elämään jatkuvan epävarmuuden keskellä. Emme aina tiedä, ovatko  tekomme oikeita, ovatko teoriamme ja ajatuksemme tosia, oikeita, moraalisesti kestäviä. Tietomme  maailmasta on monin tavoin epävarmaa samalla, kun kaikkia asioita on useinkin mahdotonta epäillä.  Tiede koskee paitsi maailman olioita, rakenteita ja syy-seuraus-suhteita, mutta myös sellaisia asioita, kuten tapahtumat ja prosessit. Nämä haastavat perinteisen tavan katsoa maailmaa, sitä mitä  maailmassa on, miten maailma on olemassa ja miten se toimii – tai vähintäänkin lisäävät siihen jotain  väitetysti merkittävää. Jari Palomäki ja Heta Mattila käsittelevät näitä asioita omissa esitelmissään. Maailma ja tiede on myös ihmisen elämää, kokemusta, arvoja ja hyvinvointia. Mutta millainen on tie hyvään ja onnelliseen elämään? Rajoittaako – kenties paradoksaalisesti – arvojen korostus elämänkokemusta? Millainen voisi olla arvostelematon ja elämän hyväksyvä asenne tienä kohti mielekästä ja onnellista elämää? Ihminen ei ole ihminen tyhjiössä, vaan hän kasvaa kulttuurissa. Kasvamisessa on kyse tällöin myös kasvatuksesta. Mutta millaisia päämääriä voimme kasvatukselle asettaa? Mikä ylipäätään on ihmisen päämäärä? Sivistys on ollut perinteisesti intellektuaalisessa kulttuurissamme tällainen päämäärä, mutta pitäisikö meidän katsella myös hieman sivusuuntiin ja miettiä asiaa eri kanteilta? Onko kasvatuksen ja ihmisyyden ydin esimerkiksi käytännöllisessä järjessä? Mikä ylipäätään on ihmisen tehtävä? Marika Enwald ja Vesa Jaaksi tutkivat esitelmissään muun muassa näitä kysymyksiä.

Ohjelma:
18.00 – 18.45 Jari Palomäki
18.45 – 19.30 Heta Mattila
Tauko (10 minuuttia)
19.40 – 20.35 Marika Enwald
20.35 – 21.20 Vesa Jaaksi

Puheenvuorot kestävät 30min ja niiden jälkeen on varattu aikaa 15min keskustelulle.

Puheiden abstraktit:

“Kant, Newton ja varman tiedon etsintä”
Jari Palomäki (FT, dosentti, Tampereen yliopisto)

Immanuel Kant (1724-1804) piti kyseenalaistamattomana tosiasiana, että Isaac Newtonin (1643-1727) esittämät fysiikan lait ovat varmoja, korjaamattomia totuuksia ja tosiasioita, joiden mukaan maailma toimii. Tällöin Kantin mukaan kaikki a priori-muodot ja kategoriat, jotka ihmismieleen sisältyvät, on oltava sellaisia, että niiden täytyy välttämättä johtaa newtonilaisiin tieteen lakeihin sekä näitä lakeja noudattavaan maailmaan. Muita mahdollisuuksia ei ole, ja jos onkin, niin ne on suljettava pois.

Kant oli epäilemättä oikeassa, että Berkeley (1685-1753) ja Hume (1711-1776) olivat paljastaneet kuilun tieteellisen tiedon ja havainnon sekä siihen liittyvän logiikan välillä. Hän oli kuitenkin väärässä muotoiltuaan kriittisen filosofiansa ongelman - miten tieteellinen tieto on meille mahdollista?  - edellytyksellä, että meillä jo olisi tosi ja muuttumaton varma tieteellinen tieto maailmasta, jonka välttämättömyys olisi selitettävä. Tämä johti hänet teoriaan, jonka mukaan, jos jokin on tosi, on se sitä välttämättä, ja jos jokin oli epätosi, se ei ollut vain epätosi, vaan vieläpä sen täytyi olla epätosi – ja Kantille tosi oli newtonilainen fysiikka.

Koska Newtonin fysiikka ei ole tieteen kehityksen myötä osoittautunut virheettömäksi, ei Kantin
vastauskaan voi sitä olla. Kantin virheen paljastuminen tässä suhteessa on jättänyt meidät syvään filosofiseen ongelmaan; enää ei ole syytä uskoa olevan yhtä ainoaa oikeaa näkemystä todellisuudesta, jonka pätevyyden osoittaminen olisi edes periaatteessa mahdollista.
 

”Prosessit todellisuuden ytimessä”
Heta Mattila (FM, Jyväskylän yliopisto)

Mitkä ovat todellisuuden perustavat rakennuspalikat? Onko kaikki ainetta? Onko kaikki henkeä? Koostuuko todellisuus kummastakin näistä, useammasta erilaisesta substanssista, vai jostain aivan muusta? Mikä itse asiassa on ”substanssi”? Tämä esitelmä vastaa yleisluontoisesti viimeiseen kysymykseen, mutta vain taustoittaakseen varsinaista aihettaan. Niin kutsutun substanssimetafysiikan sijaan Mattila ottaa esitelmänsä fokukseen prosessifilosofian.

Substanssimetafysiikkaa voi luonnehtia pohjimmiltaan arkijärjen metafysiikaksi, eli tavallisen ajattelun kanssa sopusointuiseksi tavaksi hahmottaa maailmaa ja todellisuutta. Arkijärjen valossa havaitsemme maailmassa suhteellisen pysyviä olioita, joiden voi teoriasta riippuen nähdä olevan substansseja itsessään tai muodostuvan jostakin substanssista. Nämä oliot ovat keskenään vuorovaikutuksessa, kokevat muutoksia, saavat aikaan tapahtumia ja kokevat tapahtumia, ja kaikesta tästä muodostuu havaitsemamme kaltainen maailma – näin ainakin hyvin usein oletamme.

Prosessifilosofia, ja erityisesti prosessimetafysiikka taas ottaa lähtökohdakseen huomion siitä, että ”kaikki virtaa”. Pikemminkin kuin jonkinlaisesta ”perusaineksesta” ja/tai pysyvistä olioista, maailman voikin nähdä koostuvan läpikotaisin prosesseista; dynaamisista, muuttuvista ja uutta luovista tapahtumien virroista, jotka viime kädessä ovat myös suhteellisen pysyviltä näyttävien asioiden takana. Esitelmässä Mattila käy läpi prosessimetafyysistä ajattelua yleisesti, ja hän esittää myös muutamia esimerkkejä mahdollisista tavoista konstruoida todellisuuskäsitys prosessien perustalle.


”Arvoista käsin ohjautuvan elämän ja elämän hyväksymisen dilemma”
Marika Enwald (FT, tuntiopettaja, tutkija, Tampereen yliopisto)

Tänä päivänä monessa yhteydessä tuodaan esiin arvojen merkitystä hyvän, mielekkään ja onnellisen elämän tavoittelussa (mm. Martin Seligmanin empiiriset tutkimukset onnellisuudesta). Samaan aikaan psykologian alalla on tehty empiirisiä tutkimuksia (mm. Mindfulness-ajattelutavasta), että arvostelematon ja elämän hyväksyvä asenne on tie elämän hyvään ja mielekkääseen kokemiseen. Ongelma on vanha, etiikan ja ihmisyyden välinen dilemma. Missä määrin eettinen, arvoja painottava näkökulma rajoittaa elämän kokemista laajasti. Esimerkiksi Friedrich Nietzsche on todennut, että etiikka on elämälle vierasta ja hän kannatti kaikelle elämälle "kyllä sanovaa” -elämänasennetta. Aristoteles aikoinaan määritteli etiikan keskeiseksi tehtäväksi selvittää miten ihminen voi yhteisön jäsenenä saavuttaa kestävän onnellisuuden, kun hän toteuttaa yhteisöllisiä arvoja käytännössä. Alustuksen on tarkoitus herätellä keskustelua etiikasta, arvoista, onnellisuudesta ja elämän merkityksellisenä kokemisesta.

 
”Kasvatus ja ihmisen tehtävä”
Vesa Jaaksi (FM, Tampereen yliopisto)

Kasvatuksessa yksi tärkeimmistä kysymyksistä on kasvatuksen päämäärä. Kysymys on tärkeä jo sen takia, että kasvatukseen käytetään vuosittain valtavasti resursseja. Yksi klassisista tavoitteista on ollut sivistys, ja vaikka siihen viitataankin, sanan merkitys näyttää olevan enemmän tai vähemmän hämärä.

Kysymys on tärkeä, mutta lopulta kuitenkin lievästi nyrjähtänyt. Yksi syy voi olla sen sisältämä viittaus teleologiaan ja aristoteliseen ajatteluun. Telos ei kuitenkaan Aristoteleelle tarkoittanut päämäärää, vaan loppua: sitä kohtaa, kun muutos loppuu. Aristoteleelta saamme myös toisen vihjeen. Tieto tästä päämäärästä auttaa meitä löytämään sen. Sen sijaan, että katsoisimme suoraan tähän päämäärään, voi olla parempi katsoa hieman sivuun. Jos me tietäisimme, mikä on ihmisen tehtävä, eikö tätä kautta löydy myös vastaus kasvatuksen päämäärään?

Jaaksi käsittelee tätä ongelmaa Aristoteleen, Pico Della Mirandolan, Luc Ferryn ja Martin Heideggerin kautta. Keskeistä on, että kaikki nämä määrittelevät ihmisen tehtävän eri tavalla, jolloin käsitysten vertailu voi tuoda jotakin lisävalaistusta ongelmaan. Aristoteles korostaa ihmisen parasta kykyä eli käytännöllistä järkeä. Picolla tulee mielenkiintoinen huomautus ihmisestä vailla tiettyä paikkaa tai olemusta, jolloin ihminen näyttäisi jäävän vaille tiettyä tehtävää. Ferry nostaa modernin ihmisen tehtäväksi kappaleiksi hajonneen maailman kokoamisen kausaaliperiaatteen avulla. Samalla tämä on myös modernin tieteen ja tekniikan tehtävä, modernin ihmisen tehtävä. Heidegger käyttää mielenkiintoista sanaa Geschick, joka suomentuu luontevimmin ’johdatus’. Ihmisen tehtävän kannalta sanan kanta geschiken on mielenkiintoinen, koska yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa: lähettää suorittamaan tehtävää.

Webinaarin puheenjohtajana toimii Severi Hämäri Kriittiseltä Korkeakoululta.

Tervetuloa mukaan!

Tilaisuuden järjestää:
Kriittinen Korkeakoulu
info@kriittinenkorkeakoulu.fi
https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi