Ikivanhat kysymykset ihmisyyden perustasta ja mahdollisuuksista ovat läsnä kaikessa ihmisen toiminnassa. Kussakin ajassa ihmisen suhde itseensä ja ympäröivään todellisuuteen on ajateltava uudelleen. Uudelleen ajattelun tehtävään vastaa filosofinen ihmistutkimus, jonka suomalainen perinne korostaa mm. itsekasvatuksen merkitystä, eli ihmisen itseensä kohdistamaa moraalista, omaehtoista kasvatustyötä.
Kriittisen korkeakoulun järjestämässä webinaarissa tuodaan suomalaisen filosofisen ihmistutkimuksen perinne uudelleen huomion kohteeksi. Samalla osoitetaan sen arvo oman aikamme merkittäviä yhteiskunnallisia ja ekologisia kysymyksiä koskevassa keskustelussa.
Webinaarin ja sitä edeltävän podcast -sarjan puhujiksi on kutsuttu suomalaisia eturivin asiantuntijoita, jotka valottavat filosofisen ihmistutkimuksen perinnettä ja ajankohtaisuutta laajalle yleisölle ymmärrettävällä tavalla. Podcastit julkaistaan keväällä 2024.
Webinaari tallennetaan kokonaisuudessaan ja julkaistaan myöhemmin Kriittisen korkeakoulun youtube-kanavalla.
Mitä on ihminen? -webinaarin ohjelma
La 16.3.2024
12.00 Tervetuloa / Antti Saari ja Tony Dunderfelt
12.15 Katsaus filosofiseen antropologiaan Suomessa / Eero Ojanen
13.10 Huomioita ihmisestä / Olli-Pekka Moisio
13.55 Keskustelua
14.15 Tauko
14.30 Haastettu humanismi / Jarno Hietalahti
15.20 Keskustelu
15.50 Loppusanat: Mitä on tulossa? / Jani Pulkki
16.00 Seminaari päättyy.
Webinaarin suunnittelutyöryhmän jäsenet ovat dosentti, PsT Eeva K. Kallio (Jyväskylän yliopisto), psykologi Tony Dunderfelt, dosentti, KT Jani Pulkki (Oulun yliopisto), väitöskirjatutkija, KM Johanna Kallio (Tampereen yliopisto) sekä tenure track -professori Antti Saari (Tampereen yliopisto).
Webinaari on kaikille avoin ja ilmainen!
Ilmoittautuneille lähetetään linkki webinaariin, joka pidetään Zoom-alustalla.
Ilmoittaudu mukaan Kriittisen korkeakoulun kotisivuilla: https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kurssitarjonta/mita-on-ihminen/
Tervetuloa!
Webinaarin järjestää
Kriittinen korkeakoulu
www.kriittinenkorkeakoulu.fi
Alfred Kordelinin säätiön tuella
https://kordelin.fi/